Kyrpää äidille avoin homo yli kokkola

Missä minusta on kirjoitettu? Yhteystiedot Under the Mango Tree Bajo el árbol de mango. Kirjallisuustieteen tuntiopetuksen määrärahoja on leikattu yli puolella! Mitä tämä oikein merkitsee? Olin ilmoittautunut Sanna Nyqvistin tyylintutkimus-kurssille, mutta eikös vain sekin peruttu. Muutama kurssi pidetään, mutta niitäkin saksitaan lyhyemmiksi. Näin nopeasti kaupallisuus änki itsensä yliopistoon ja tässä on tulos.

Sellaiset kurssit, joilla on yhteisrahoitusta jonkin muun tahon kanssa, pidetään toki, ja vakituisen henkilökunnan kurssit saavat jäädä ohjelmaan. Luuserien ja homojen hommaa", tuumii Herra Rahakas ja sivelee partaansa. Todella ikävä tämä viime tingassa informoitu tilanne on niille opiskelijoille, joilta putoaa kevään lukujärjestyksestä useita kursseja.

Milläs he korvaavat puuttuvat kurssit, kun niitä ei yksinkertaisesti järjestetä? Tällä tavallako opiskelijoita kannustetaan valmistumaan nopeammin? Vaikea valmistua, kun ei ole kursseja tarjolla. Sitä paitsi humanisteille on olennaista, että tarjolla on useita polkuja, paljon vaihtoehtoja räätälöidä oma koulutus ja antaa itselle aikaa tutustua laajalti omaan aineeseen. Selittäkää tämä minulle, laitoksemme johtaja Hannes Saarinen ja arvoisa dekaani Anna Mauranen.

Vein Helsingin keskustan kahdelle romanialaiskerjäläiselle kupilliset kuumaa kahvia. Niin monesti olen heidän ohitseen kulkenut, vaikka varsinkin toinen heistä on jo hyvin iäkäs. Olen hoitanut ja hoivannut sen ikäisiä ja kuntoisia ihmisiä töikseni - ja nyt vain kuljen ohitse ikään kuin ihminen olisi halpa ja arvoton mytty. Kupillinen kuumaa maksaa euron, ja kaikille meistä tuli hetkeksi hyvä mieli. En minä tällä mitään ongelmia ratkaise, kunhan käyttäydyn vain niin kuin ihminen itsekin.

Kävin haastateltavana Postitalon joulumyyjäisissä ja minulta kysyttiin lahjakirjavinkkejä. Taivassalon mainitsin, mutta olisi pitänyt mainita myös Hullu akka! Like sekä Kaikki muuttuu paremmaksi Paasilinna Kotiin tultuani päätin postata tänne vielä vihoviimeisen Pukinkontti-entryn, tällä kertaa pokkareita.

Pokkarit ovat hauskoja, pieniä lahjoja, jotka voi helposti postittaa kirjeenä. On myös tosi mukavaa, että Helsingin päärautatieasemalle avattiin pokkarikauppa! Sieltä saa laadukasta matkalukemista milloin vain, ei tarvitse tyytyä kioskien tarjontaan.

Että hän muistaisi saman Avain , pokkari ilmestynyt tänä vuonna. Elinan mukaansa tempaava esikoisromaani on juuri sellainen kirja, jollaista 19 vuotias tyttäreni pyysi joululahjaksi: Kas, kun en heti tullut ajatelleeksi! Luin tätä työmatkoilla viime kesänä, oikein hyvä kirja! Tapahtumat sijoittuvat Walesilaiseen kylään. Tässä on myös HLBT-sisältöä.

Näkymätön kylä Into Kustannus Kysyin Into Kustannuksen Mika Rönköltä, mitä pokkaria hän suosittelisi minulle, ja hän ohjasi minut oikopäätä pamflettipöydän ääreen. Kontulan teos käsittelee tärkeää aihetta: Lauantaina on vuoden viimeinen kirjailijavierailu: Kun Mangopuun alla julkaistiin, en tiennyt, miten elämä muuttuu kirjan  myötä.

Lukijatapaamiset ovat olennainen osa kirjailijantyötä, nautin niistä suunnattomasti. Vuoden aikana olen matkustellut etelä- ja länsi-Suomessa; ehkäpä seuraavan kirjan kanssa pääsen itään ja pohjoiseenkin. Lukupiirit Lahti, Helsinki Höyryävä glögikattila Vuosaaressa: Siideriä, sipsejä ja kipeitä aiheita Karhupuiston lukupiiripiknikillä.

Limua ja paikallista historiaa Lahdessa. Ravintolaillalliselle kokoontuneiden fyysikkonaisten vihastus, kun päähenkilö ei saanut pitää esitelmää temppelissä. Lukupiireissä saan kuulla, mikä kosketti tai ärsytti. Kysymykset menevät syvälle, koska suurin osa on jo lukenut kirjan. Usein joku tulee juttelemaan haastattelun jälkeen.

Helsingissä eräs lukija kertoi riihimäkeläisten veikkauslistasta. Olin päässyt heidän varjokirjallisuuskilpailuehdokkaakseen, ja lupasin vierailla Riihimäellä mikäli oikeakin ehdokkuus rapsahtaa. Ei rapsahtanut, mutta kyllä minä Riihimäellä silti voin vierailla. Siitä enemmän Kirjastokaistan videolla. Kirjastotapaamiset voivat olla tunnelmallisia ja keskustelevia kuten Kirjasto Kympissä tai mikrofonihaastatteluja, joita hyllyjen välissä hipsivät ihmiset salaa kuuntelevat kuten Sellossa.

Henkilökunnan koulutuspäiville valmistelen yleensä puheen jostain erityisteemasta, vaikkapa autofiktiosta. Signeeraustilaisuudet kirjakaupoissa Turku, Kokkola Jollet ole Suuri Nimi, signeeraustilaisuudet tuntuvat vaikeilta.

Istut kynä ojossa ja odotat. Ehkäpä kirjakauppavierailujen tarkoitus ei piilekään siinä, signeerauttaako joku sinulla kirjan, vaan yleisessä näkyvyydessä. Kirjakauppa mainostaa tilaisuutta julisteilla ja kauppakeskuksen kaiuttimen kautta, laittaapa vielä kirjankin näkyvästi esille. Joku sen huomaa ja ehkäpä ostaa kotiin luettavaksi.

Joskus paikalle saapuu kiinnostuneita ihmisiä, koska signeeraustilaisuuksissa yleensä haastatellaan kirjailijaa. Koulut Vääksy Kävin entisellä ylä-asteellani puhumassa kasiluokkalaisille.

Siellä oli ainakin yksi kirjoittajanalku, joka kyseli mielenkiintoisia. Näitä kouluvierailuja voisi tehdä enemmänkin. Yliopisto Helsinki Kutsu kävi PutKaan, kirjallisuudenopiskelijoiden klubille. Siellä sai puhua sydämen kyllyydestä kerronnan rakenteesta, kielen sävyistä ja tyylikeinoista! Yliopistolla vierailee usein kirjoittajia ja kirjallisuudentutkijoita, ja luennot ovat yleensä avoimia yleisölle. Otanpa tavakseni ilmoitella niistä täällä blogissani. Paneelikeskustelut Helsinki Yhteiskunnallisista kysymyksistä kirjoittava ihminen napataan paneeleihin.

Pride-viikolla osallistuin monipuoliseen esikuvakeskusteluun, ja Sosiaalifoorumissa vedin paneelin rauhantaiteesta. Markkinat Vääksy, Helsinki Voiko Pride-puistojuhlaa kutsua markkinoiksi? Kirjailijan kannalta joka tapauksessa samankaltainen tapahtuma kuin Anianpellon markkinat.

Avaimen ja Maaran yhdistynein voimin seisoimme myyntipöydän takana, tapasimme paljon ystäviä ja myimme kirjoja ja hampputekstiilejä.

Maara on muuten lopettamassa, mutta vuoden loppuun asti ehtii loppumyyjäisiin! Kauppa löytyy Tapiolan Heikintorin yläkerrasta. Heijastin seinälle valokuvia elämästäni Intiassa ja luin otteita Mangopuusta. Se oli ihana ilta. Maakuntatapahtumat ovat lukupiirien ohella ehdottomasti lemppareitani! Ensi kesäksi olemme suunnittelemassa jotain todella hienoa ja suurta kotikylääni Iso-Äiniölle. Kustantamon tiloissa Lauttasaaressa Avain organisoi paljon pienimuotoisia tilaisuuksia, joissa lukijat, kirjailijat ja kirjallisuusalan ammattilaiset pääsevät kohtaamaan.

On ollut kirjallista salonkia, kirjabloggaajien tapaamista ja kirjakauppojen yhdistyksen Libro ry. Muut kirjailijat ovat tavanneet muun muassa äidinkielen opettajia kustantamon tiloissa. Tämä kaikki pitää kirjallisuusilmapiiriä virkeänä. Ja onhan se aina mukava istua punaviinilasilliselle juustolautasen ääreen keskustelemaan kirjoista ja kirjallisuudesta. Kun ihminen on tuhma, hän lukee joululahjakirjansa jo kaksi viikkoa ennen aattoa ja istuu häikäistyneenä glögilasi kädessään.

Oi, tämä on niin kaunis! Mistä tämä kirja kertoo:. Meren yli liikkuvat laivat, ihmiset. Kun välissä on kokonainen meri, ollaan hyvin lähekkäin. Hannele Mikaela Taivassalon Oi, tule katsomaan saa voimaa toistosta: Tarinassa pienen Lapsen kohtalo koskettaa, ja rakastavaisten kohdatessa pidätän henkeäni.

Tämä on kirja niille, jotka hurmaantuivat Italo Calvinon romaanista J os talviyönä matkamies. Eivät nämä romaanit samanlaisia ole, eivätkä kerro samanlaisista asioista, mutta jotain ihmeellistä taikaa kummastakin löytyy.

Taivassalo uppoaa varmasti myös Fagerholmin lukijoille. Kirjan voi avata summamutikassa mistä vain kohdasta, ja aina löytyy kauniita lauseita. Näemme ja teemme näkymättömäksi, suljemme pois kaiken sen mitä emme pysty hyväksymään muttemme osaa paheksuakaan. Mertako ne ikävöivät, vaikka se oli aivan niiden alla, vaikka niiden varjot kiisivät veden yli kuin terävät nuolet, osoittaen milloin sinne, milloin tänne, suuntaa hakien.

Pilkallisesti nauravat lokit, jotka huutavat halveksuntaa meidän jätteitämme kohtaan mutta ahmivat ne sitten halukkaasti. Romaani on rakennettu kuin palapeli, pirstale kerrallaan. Ensin ei näe, mitä kuva esittää. Ehkä siinä on vain loppu. Oi, miksi tätä romaania ei ole huomioitu, miksi sen kauniita sanoja ei ole puhallettu lokkipasuunoin merten yli ja laivojen kansille ja kaiken maailman ihmisten korviin?

Onko sitten lopultakin niin, että naisten kirjoittamat kokeelliset romaanit eivät saa samalla tavalla huomiota kuin mieskollegoiden tekemät? Olen hiukan lueskellut englanninkielisiä keskustelupalstoja, ja sellainenkin mielipide siellä nousi esiin. Tosin en haluaisi uskoa siihen, en haluaisi. Sitä palavaa viinimarjapensastakin on ihailtu silmät päästä poksahtain ja ehkäpä se sen ansaitseekin - en tiedä, kun en ole lukenut mutta.

Oi, tule nyt jo katsomaan! Avaimella on huima määrä sateenkaariaiheisia kirjoja, joissa joko teema tai joku henkilöistä kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Listaan tänne kaikki, jotka muistan; jos unohdin jonkin teoksen, niin vinkatkaa! Alla olevien lisäksi suosittelen pukinkonttiin kahta tekstikokoelmaa: Kaikki muuttuu paremmaksi Paasilinna, , jonka tuotto lahjoitetaan Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorisotyön kehittämiseen, ja Hullu akka!

Like, , johon vaimoni on kirjoittanut artikkelin "Mangopuun varjossa". Avaimella on muuten nyt myös verkkokauppa. HLBTQ-sisältöä löytyy ainakin näistä:. Tarinoiden paluu - Päivi Kosonen et.

Imperiumin perilliset - Ursula K. Olin jemmannut sen vessalukemiseksi, mutta piiloonhan se jäi Kaksplussien ja Vihreän Langan komeillessa paremmalla paikalla lehtitelineessä. Koko hemmetin lehti käsittelee niin teoreettisia kysymyksiä, että silmiin sattuu. Taasko minun pitää sietää piipitystä siitä, että teksti on sosiaalinen kenttä tai mikälie, ja kirjailijaa ei ole olemassakaan? Luin silti Teemu Mannisen artikkelin. Barthes julisti, ettei teksti ole sarja sanoja, joka paljastaa Tekijä-Jumalan viestin.

Käsitys modernista tekijästä on kehittynyt kapitalististen tekijänoikeuksien, länsimaisen rationalismin ja patriarkaatin hapatuksesta. Jos Luojia on vain yksi, totta kai se ärsyttää.

Auktoriteetit ja diktaattorit ärsyttävät aina, mutta vain monoteistisen diskurssin kyllästämä ja siihen perin suivaantunut ihminen voi julistaa romanttisen tekijän kuolemaa noin paatoksella.

Se hyöty hindulaiseen maailmankuvaan tutustumisesta oli, että pystyn yhä vinksauttamaan aivoni polyteistiseen kaleidoskooppiin. Krishna-liike tosin oli hyvinkin monoteistinen, mutta kyllä sielläkin tarinoitiin kaikenlaisista pienemmistä jumaluuksista ja luojainsinööreistä. Jokin tuossa Barthesissa ärsyttää. Miksi hitossa kirjallisuudentutkijat saavat omistaa ajatuksensa, mutta kirjailija joutuu lukemaan omaa nekrologiaan?

Noin vain hän riistää tekijyyden taiteilijalta! Tiedänhän minä, että teos on sosiaalinen teko, jonka taustalla on joukko toimijoita. Kirjan saattaminen julkaisukuntoon vaatii kustannustoimittajia ja monia muita ihmisiä. Eivätkä kirjailijan alkuperäiset ideatkaan ole järin originelleja, koska niihin vaikuttavat monenmoiset kulttuuriset ja materiaaliset seikat.

Kaiken kukkuraksi kirjoitusprosessin aikana kirjailijan motiivit ja päämäärät tekstin suhteen saattavat muuttua. Jotta yritä siinä nyt sitten olla jonkinmoinen Jumala ja Tekijä. Kaupallisen tekstintuotannon ulkopuolellakin on tekijäyhteisöjä. Naiskirjailijat levittivät luvulla käsikirjoituskopioita, joiden pohjalta käytiin aktiivista keskustelua kirjallisista ambitioista ja esteettisistä pyrkimyksistä.

Jotkut hölmöt pitävät sellaista amatöörimäisenä harrasteluna. Blogisivut elävät alkuperäistekstien kommenteista, linkeistä muihin teksteihin ja sivupalkkien sälästä.

Tässä maailmassa kukaan ei luo mitään täysin yksin, kuin mokomakin monojumaluus. Tekijyys on kirjailijalle tärkeä kysymys. Koska en ole Jumala enkä edes pikkujumala, niin pelkään alati jonkun sanovan: Sinähän vain keittelit kaffea! Joku lurjus voi tulla ja anastaa kiltiltä sosiaaliselta yhteistekijältä kaiken kunnian itselleen.

Sitten tuo roisto ehkä kieltää sinua kommentoimasta omia tekstejäsi, ettet vain pöyhkeilisi Tekijänä ja Jumalana. Ikään kuin kirjailijan omalla tulkinnalla ei olisi mitään merkitystä. Pelkään, että minulle osoitetaan Paikka ja pistetään jälleen huivi nutturan päälle. Ehkä tämä liittyy myös keskusteluun siitä, pitäisikö taiteilijoiden luopua kapitalistisesta pyrkimyksestä korvamerkitä tekijänoikeutensa ja sen sijaan antaa kaikille vaan.

Jos olet kirjoittanut, kääntänyt tai toimittanut kirjoja, kannattaa tsekata Sanaston sivut , mikäli pieni rahakorvaus silloin tällöin kiinnostaa. Vuosi lopuillaan, eli aika tilittää kokemuksia. Pläräsin Mangopuun kirja-arvioita, joista Parnasson oli viimeisin.

Enhän ole hakemalla hakenut lineaarista tai tyylillistä tasapaksuutta. Sitä paitsi ihmisen muisti liikkuu hyppien. Tekstini on tarkoituksella assosiatiivista. Minua kuitenkin kummastuttaa monissa muissa arvioissa huom! Miksi kummassa kaiken pitäisi sopia laiturinnokalle? Jotkut kirjat vaativat keskittymistä, mutta moniulotteisessakin romaanissa saattaa olla tunnelatausta tai vetävä juoni. Olin ylettömän iloinen siitä, että kirjani oli arvioitu nimenomaan Parnasson kokeellisen proosan teemanumerossa.

Kirjablogeissa julkaistuista arvioista olen nauttinut kaikkein eniten. Ne menevät usein syvemmälle tekstiin kuin lehdissä julkaistut, koska niitä ei rajoita ylärajat merkkimäärien suhteen. Niissä paljastetaan myös subjektiivisia tunnekokemuksia, joista kirjailija tietää teoksen koskettaneen lukijaa.

Se on ihanin kiitos! Mutta kun tämä nyt on tilitysanalyysi ja itsenäisyyspäiväkin oli eilen, keskitynpä suomalaiskansallisen luonteenlaatuni mukaisesti Mangopuun saamaan kielteiseen kritiikkiin. Onnittelut muuten Fagerholmille Pro Finlandia palkinnosta! Enpä kyllä rohkenisi itseäni häneen verrata. Mikä siinä on, että jokaisen kirjan pitäisi olla helppo? Onneksi on blogit — niiden kirjoittajat pohtivat haastellisuuttakin useammalta kantilta kuin ammatikseen arvioita kirjoittavat kollegansa.

Arkiterapeutti Kops huomauttaa, että osa Mangopuun muistoista on oikeasti tapahtunutta, osa kuvitelmaa, mutta hän ei edes halua selvittää mikä on mitäkin. Tähän yhtyy Lukutikku, ja samoilla linjoilla on Inahduskin: Entä sitten, jos ei koko ajan tajua?

Virtaan on uskallettava hypätä! Kokemus on samanlainen kuin runoutta lukiessa. Ehkäpä siksi Mangopuun kieltä on kuvailtu lyyriseksi? Kirjailijan häiriöklinikalla lukukokemusta tosin verrataan modernin tanssiesityksen katsomiseen. Palautteen perusteella tuntuukin siltä, että kirjasta ovat nauttineet eniten ne, joilla on ollut aikaa lukea se yhdeltä istumalta tai ainakin tarpeeksi pitkissä pätkissä. Jotkut kirjat nyt vain ovat sellaisia.

Muutamat bloggaajat ovat vallan villiintyneet puolustamaan teosta. Se on hauskaa luettavaa! Juonen pääpiirteet kun saa selville muualtakin, esimerkiksi henkilöhaastatteluista tai kirjan takakannesta. Pidän siitä, että ihmiset ovat blogeissaan rehellisiä. Eivät kaikki kirjat ole kaikille. Tekstini monitasoisuus on tietenkin tarkoituksellista, minkä Mari A. Samoin syntyy koko teoksen kerronta: Rauha Kejosen arviossa, joka julkaistiin useammassa maakuntalehdessä, kaipailtiin karumpaa kieltä kirjan loppuun, jotta loppuratkaisu nousisi uljaammin esiin.

Mielestäni se oli aivan pätevä kommentti. Anmmattikriitikoilta olisin toivonut mainintoja käyttämistäni pastisseista Eikös pastissi ole nykyajan kirjallisissa keskusteluissa kovinkin pinnalla? Ei ole suinkaan juonellisesti tai symbolisesti sattumaa, mihin kohtaan tekstiä sijoitin jonkin tyylijäljitelmän tai viittauksen toiseen tekstiin. Esimerkiksi Sapfon runoihin viittaan hyasinteilla ja tillin tuoksulla. Mutta ehkäpä kaikki kriitikotkaan eivät ole lukeneet Sapfoa?

Kritiikkiäkin on silti uskallettava kommentoida. Muutenhan kirjailija-tekijän Jumalainen Auktoriteetti tekstin tulkinnassa on vain korvattu kriitikko-tuomarin Absoluuttisella Äänellä, jota ei sovi epäillä. Heidi Herala sanoi Seitsemäs taivas —ohjelmassa, että jotkut taiteilijat eivät itseään suojellakseen lue saamiaan arvioita, toiset taas lukevat, mutta valehtelevat korvat heiluen, etteivät edes vilkaise niitä, ei kiinnosta. Ja sitten on myös taiteilijoita, jotka kommentoivat kritiikkiä varsin avoimesti.

Tällä kertaa esittelyssä hienoja lastenkirjoja. Mainio ääneenlukukirja pienemmällekin kuuntelijalle, vaikkei kirjassa ole paljon kuvia. Testasin Kuutin 3 kk kanssa: Ääneenlukukirjoiksi sopivatkin parhaiten sellaiset, jotka kolahtavat myös aikuiselle ja joiden kielessä on hyvä rytmi.

Todellisuudessa tämä kirja on tarkoitettu vähän vanhemmille kuin kolmikuisille, mutta vaihtoehtoisen kuulijan puuttuessa Kuutti joutui testikappaleeksi. Kuusitoistavuotias kun olisi ollut jo aivan liian vanha ;.

Hienosti kirjoitettu, erilainen kuvakirja. Pidän kovasti Taivassalon tavasta kirjoittaa. Häneltä ilmestyi tänä vuonna aikuisten romaani nimeltä Oi, tule katsomaan , jonka aion ostaa itselleni joululahjaksi. Hämäräkirjan taisimme antaa kummitytölle viime vuonna. Anja Erämaja ja Ulla Virkamäki: Riemukas ja värikäs kuvakirja, jonka on kuvittanut rakas ystäväni Ulla. Ullan puoliso, Pekka, on muuten kirjoittanut sen Arka ja ahdas ismi - kirjan, joka kertoo hänen vuosistaan Krishna-liikkeessä. Ja kyllä Pekkakin on minulle rakas: Mukaansatempaava tarina koululaiselle, joka lukee jo itse.

Tarina sijoittuu Viroon ja sisältää paljon muttei kuitenkaan liikaa! Valittiin Viron parhaaksi lastenkirjaksi. Harri István Mäki ja Jukka Lemmetty: Leevi ja yhdeksäs jääkausi.

Voisin suositella mitä tahansa Leevi-sarjan kirjaa, mutta tästä pidin erityisesti. Teemana kun on ympäristönmuutos. Yksi Sellon kirjastonhoitajista oli pakahtua ilosta, kun etsin lisää Harrin kirjoja hyllyiltä. Hän selitti, että ne ovat todella suosittuja kouluikäisten keskuudessa, ja minun pitäisi ehdottomasti tehdä lopputyöni Harrin tuotannosta! Harrilta ilmestyy muuten ensi keväänä aikuistenkin romaani, Kraatterin lapset.

Sisu Tähtinen ja turvesukkahousubisnes. Kysyin Kirstiltä, mitä omaa kirjaansa hän suosittelisi minulle. Harkitsin itse hänen romaaniaan Usko, toivo ja kuolema, mutta hänpä ohjasikin minut koluikäisille kirjoitetun Sisu-sarjan pariin. Siinä on vaihtoehtoihmisiä ja hauskoja yksityiskohtia. Minulla on sitä paitsi ihan oikea turvepaita. Ja kyllä, se kutittaa, mutta siihen tottuu aika pian! Paula Noronen ja Pauliina Mäkelä: Nauroin monta kertaa ääneen.

Pidän myös Norosen aikuisille suunnatuista sarjakuvista, ja hänen stand-up koomikon lahjansa saivat allekirjoittaneen melkein kierimään Jenny Woon lattialla. Vähän isommalle, noin Kolme koululaista seikkailee Kalevalan maailmassa. Kuutin kummitäti lainasi kaikki kolme kirjaa minulle, koska olen totaalisen hurahtanut Kalevalaan. D Hänen poikansa pitävät trilogiasta tosi paljon, ja kyllä minäkin sen seurassa viihdyin.

Hienoa, että nuoret voivat tutustua kansalliseepokseemme tällä tavalla, tykkääpeukku! Onnea Elina Hirvoselle Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnosta! Projektista voi lukea lisää täältä. Kampanjaan osallistuvat kirjailijan itsensä, Avain-kustantamon ja Jarkko Nieminen Oy: Mikäli aiot ostaa Elinan uusimman romaanin, kannattaa suosia yllämainittuja kauppoja! Pienet valinnat merkitsevät paljon tässä maailmassa. Heidi Jaatisen esikoisromaani, Ei saa katsoa aurinkoon , on hyvä kirja.

Tekisipä mieleni sanoa hiukan niin kuin joku jossain joskus on kirjoittanut jostain kirjasta , että vaikka väittävät suomen kieltä vaikeaksi, niin savolainen Jaatinen haastaa sitä ällistyttävän hyvin. Tämä kirja poikkeaa raikkaasti kaikesta näillä pääkaupungin lakeuksilla aikaisemmin koetusta. Ei ole mitään itkuvirsiosastoa tämä, ei.

Minua ällistyttää lähinnä se, että tämä kirja on saanut niin vähän huomiota mediassa. Helsingin Sanomat ei edes arvioinut sitä. Tänä syksynä kävin Dubrovnikissa kuuntelemassa Jaatista. Hänen pitäisi saada enemmän mahdollisuuksia lukea tekstiään ääneen.

On nimittäin pakko tehdä pieni tunnustus. Lainasin kirjan kirjastosta jo keväällä, mutta en silloin päässyt muutamaa sivua pidemmälle. Liekö ollut kevätväsymystä vai oman kirjan ilmestymisen jälkeistä tauon tarvetta. Onneksi menin Dubrovnikin Prosak-iltaan. Kielen rytmi avautui aivan eri tavalla, kun olin  kuullut kirjailijan lukevan ääneen. Ehkäpä Ei saa katsoa aurinkoon vaatii tavallista hitaamman lukurytmin. Romaani kertoo pienestä Lennu-pojasta, jonka elämää varjostaa pikkukylään muuttava pedofiili.

Luulen, että monet jättävät kirjan lukematta ajatellen, että se on liian järkyttävä. Jaatinen on kuitenkin käsitellyt tätä maailman kenties iljettävintä aihetta  hämmästyttävän taitavasti, inhimillisesti ja tarkkanäköisesti lapsen näkökulmasta.

Ja lopussa paha saa palkkansa, eikä lukijalle jää oksennusahdistus olo. Lasten hyväksikäyttö on sen verran vakava ja järkyttävä aihe, että sitä ei pidä lakaista maton alle. Siitä ei pidä tehdä sellaista tabua, josta ei saisi  puhua ääneen. Siinä mielessä Jaatisen kirja on erittäin merkityksellinen. Olen tosin eri mieltä heidän kanssaan siitä, että  Jaatisen olisi pitänyt välttää murretta. Mielestäni savoksi kirjoitetut dialogit loivat tunnelmaa. Kaikenlaiselle kielelle on paikkansa ja omat kirjansa.

Sen sijaan liiallisesta hän-pronominin käytöstä kustannustoimittaja olisi voinut vinkata kirjailijalle. Sitä minä olisin karsinut, en murretta. Nautin lukiessani hauskoista sanoista. Päähenkilö Lennun mielikuvitusmaailman nimi on Kukkula Paippaala. Ja oikeassakin kylässä asuu ihmisiä, joilla on erikoisia nimiä, kuten Uuno Isokimpale. Romaanissa on paljon maalaishuumoria, riuskaa kehollisuutta ja letkautuksia. Kun mummolta karkaa pissa housuun, hän vain toteaa tyynenä: Kerran Lennu ja serkkutyttö Signe leikkivät hienoa rouvaa.

Aluksi he olivat muovipusseihin pukeutuneita kerjäläisiä, mutta rikastuttuaan ostivat vallan puuhkat ja hatut: Tätä kirjaa ei kannata ohittaa vain siksi, että pelkää pedofiilin kohtaamista kirjan sivuilla.

Romaanissa on niin paljon muutakin: Kassila on Suomen epävirallinen Äiti Amman äänitorvi, jolta on ilmestynyt tänä vuonna kirja, Erään etsijän tarina. Vaikka jo kerran päätin, etten pui tässä blogissa entiseen lahkotaustaani liittyviä asioita, niin tässä sitä tekstiä nyt tulee!

Sen verran pisti sisuksi. Kaikki, mitä Taavi Kassila kertoi Amma-yhteisöstä, pätee myös Krishna-liikkeeseen. Muutamat termit ovat erilaisia, mutta samalla tavalla kummassakin saarnaataan uskontojen yhtäläisyydestä ja ihmisten tasa-arvoisesta asemasta henkisinä sieluina.

Kassila vertasi maailman uskontoja saman kukan eri terälehtiin. Niin mekin Krishna-liikkeessä opetimme. Puhuimme rakkauden voimasta, pyyteettömästä palvelusta, mielenrauhasta ja sanatana-dharmasta. Samaa soopaa se on kaikki. Ihmiset ovat aina yhtä yllättyneitä, kun saavat tietää, miten konservatiivista ja sääntöjen rajoittamaa elämää Krishna-temppeleissä vietetään.

Toki siellä pyörii liberaalimpaakin porukkaa. Näin ymmärtääkseni myös Amman liikkeessä. Kassilan olemus on rauhallisen hyväksyvä. Tyhmähän se onkin, joka telkkariin menee syntisiä tuomitsemaan.

Kyllä se on nähty, miten siinä käy. Katsokaa nyt vaikka, miten paljon ihmisiä erosi kirkosta, kun muutama taitamaton saarnaaja pääsi ääneen. Onpa mielenkiintoista nähdä, missä ammalaiset menevät kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun ensimmäiset Amman jälkeiset gurut ovat langenneet, uusi vähemmän karismaattinen guruporras astunut valtaan ja organisaation salatut skandaalit paljastuneet.

Eihän sitä ulkopuolinen osaa ennustaa, mitä skandaaleita liikkeestä löytyy, mutta suljetussa uskonnollisessa yhteisössä niitä on aina.

Järjestöjen suurin haaste ei olekaan se, miten rahoittaa toiminta tai rekrytoida lisää jäseniä. Huomattavasti vaikeampaa on ennaltaehkäistä vääryydet heikompia kohtaan ja toimia eettisellä tavalla silloin, kun vääryyksiä kaikesta ennakoinnista huolimatta tapahtuu.

Tämän haasteen kanssa ovat painiskelleet intialaisperäisten liikkeiden ohella muutkin maailman uskonnot, esimerkiksi katolilaisuus ja lestadiolaisuus. Saman kukan terälehtiä, tosiaan.

Aamun ohjelmaa katsellessani kiinnitin erityistä huomiota Amman seuraajiin: He olivat lähes identtisiä Krishna-liikkeen jäsenten kanssa. Mukana oli tiukkailmeisiä, Ammaa lähelle päässeitä valittuja, yksi nainen ja useampi mies. Heistä tulee organisaation johtajia ja guruja sitten, kun Amma kuolee. Hiukan taaempana seurasi autuaasti hymyileviä naisia, tukka siististi keskijakauksella. He ovat varmastikin taitavia rahankerääjiä. Ammaa lähelle päässeiden joukossa vilahti myös muutama äiti lapsen kanssa.

Heidän miehillään on tärkeä asema johtoportaassa. Sellainen olin kerran itsekin: Sillä minullahan oli ainakin joissain temppeleissä jonkin verran enemmän sananvaltaa kuin tavallisella rivijäsenellä. Olinhan ollut liikkeessä jo kauan. Hän hyväksyy jopa kommunistit. Intialaista kenties sekin, koska Krishna-liikkeen perustaja jo aikoinaan viittasi kommunisteihin ja siihen, miten jokainen seuratkoon omaa aatettaan.

Me hyväksymme kaikki ihmiset. Mutta toiset vain sattuvat olemaan tasa-arvoisempia kuin toiset. En tiedä, millainen asema ammalaisilla naisilla on. Ammahan on nainen itsekin, joten voimme olettaa tilanteen olevan hiukan parempi kuin Krihna-yhteisöissä. Toisaalta Kassila kertoi opettavansa joogaa miehille. Oletan, että naisryhmällä on naisopettaja.

Sukupuolten segregaatio aiheuttaa aina epätasa-arvoa. Amman liike myös pohjautuu vahvasti intialaisuudelle vaatetusta ja tapakulttuuria myöten. Intiassa on pitkät perinteet patriarkaaliselle hierarkialle. Maan naisjärjestöt tekevät aktiivista työtä murtaakseen vanhoja tabuja ja väkivaltaisia sääntöjä.

Muutos vie kuitenkin aikaa, enkä usko Ammankaan pystyvän ihmeisiin. Telkkariohjelma sai siis minut marssimaan koneelle. On se nyt kumma, miten aina vain tuodaan esille näitä Idän Ihmeellisiä Ajattelijoita, jotka onnistuvat brändäämään itsensä mielenrauhaa maitovanukkaan värisessä kaavussa tarjoileviksi joogeiksi. Ammalaisten brändi on tietenkin hiukan erilainen kuin krishnalaisten.

Ehkäpä he ovat tarkkailleet muiden lahkojen heikkouksia ja päättäneet, etteivät ainakaan lähde kaduille myymään väkisin ihmisille kirjoja. Monella tavalla liikkeen toiminta kuitenkin muistuttaa minua entisestä elämästäni ja Krishna-liikkeen historiasta ennen minun aikaani. Erityisesti Amman ympärille rakennettu henkilöpalvonta vaikuttaa samanlaiselta kuin Krishna-liikkeen alkuajat luvulla. Yksi vahva johtaja ja hänen tiivis seuraajaryhmänsä, kasvava yhteisö, julkkiskannattajia.

Täysin häikäistynyt ei median edustaja tosin ollut. Haastattelija mainitsi Maharishi Mahesh joogin ja Beatlesit. Pakko silti mainita, että Beatleseistä George Harrison oli kylläkin Hare Krishna —liikkeen kannattaja. Miksikö minä tästä aiheesta näin paljon kirjoitin? Siksi, että elin 17 vuotta Krishna-yhteisöissä eri puolella maailmaa.

Ärsyttää, kun kaikenmaailman innokkaat saarnamiehet kutsutaan oikein telkkariin, eikä heidän puhettaan edes tunnisteta sananjulistukseksi. Eikö media ole oppinut mitään? Pari vuosikymmentä sitten hare krishnat olivat ilmiö, nyt heidän tilalleen on noussut Äiti Amma. Joku täsmälleen identtinen uskonryhmä astuu esiin, ja heitä sitten hehkutetaan ainutlaatuisena, uutena ilmiönä.

Ikään kuin näitä ei nyt olisi ollut maailman sivu. Aatu opettaa vaatimista, aina voi saada aamun Hesarin. Eikä etenkään ilman sinua, Zaani. Janne, Arimo, Risto, Henric, kiitos kun olitte Luokkaretkellä mukana.

Robert on maailman ystävällisin ja mukavin ihminen, Walamiehellä on aina yksi vitsi ja Tuomisen Tommin kanssa tuntuu olevan mahdotonta käydä huonoja keskusteluita. Ja kiitos tämän kauden Naurun tasapainon kaikki koomikot, oli ilo tehdä duunia kun tiesi sen antavan lisäbuustia noin taitaville ja innokkaasti duuniinsa suhtautuville koomikoille. Kiitos Juha ja Jari kun luotitte ja annoitte keikkoja. Kiitos Antti ja Anni kiertueesta ja Sanna siitä, ettei liha pää levinnyt enempää.

Ja kiitos kaikki tuottajat, jotka ohjelman jälkeen otitte todesta ja annoitte töitä. Kiitos Toni, kun hoidat keikka-asiat ja siedät täydellistä ymmärtämättömyyttäni verotusasioissa. Markku on kenties maailman paras pomo - luottaa, vaatii ja ymmärtää. Taku huolehtii teeveessä esiintyvästä tarkasti. Miia tilaa aina liput kun pyytää, vaikka olisi vähän myöhässä.

Kaisalla on näkemystä ja taito toteuttaa se. Erno härnää taidolla, osaa ohjata noviisin radiotyöhön ja omaa loputtomat määrät bändisidonnaisia anekdootteja. Roosa on paras työharjoittelija johon olen törmännyt. Teemu jaksaa hämmentää ja härvätä, mutta äijällä on aina uusia, hyviä ideoita. Kiitos Mika, Sakke, Ilari ja Tiina - kevensitte kuvauspäiviä merkittävästi.

Ja kiitos Ilari, Liisa, Anna ja vierailevat tuomarit vaikean duunin hyvästä tekemisestä. Ja tietenkin Sanna, joka jaksaa aina olla ihku. Kiitos kotoväki ja suku. Kiitos ystävät, kiitos Juoppojen askartelukerho. Kiitos Leea, kun olet ollut tukena ja pitänyt asiat pyörimässä silloin kun en ole jaksanut osallistua. Kiitos äänestäneille, kiitos yleisöille, kiitos sanaa levittäneille ihmisille, kiitos kriitikoille, kiitos jututtaneille.

No eipä tässä mitään. Aattona rakennan legoja ja uutena vuotena ostan liikaa raketteja ikääni nähden. Ensi vuoden puolella sitten? Kehitän oululaista komiikkatoimintaa Komediapatterin kautta.

Pistän vireille uuden blogin. Menen kirjoittamaan ainakin yhteen telkkarisarjaan. Ehkä kahteen, jos kaikki menee hyvin. Tulipa tästä jotenkin kevyempi olo. Lähettänyt Nimismies klo 1. Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä! Marraskuu on kovaa aikaa. Maassa jää, horisontissa pimeys ja radiossa Juice, katu täyttyy askelista. Aika moni niistä osuu miten sattuu, mutta kutakuinkin oikeaan suuntaan menee. Pikkujouluihin menee suomalainen, kun kalenteri näyttää näiden tiimojen tiimoja.

Koomikolle marraskuu on mielenkiintoinen ajanjakso. Duunia on paljon, kun Suomi juhlii syksyn selälleen. Ja yleensä myös itsensä: Ongelmia tulee eteen yleensä siinä vaiheessa, kun tälle poppoolle pitäisi esiintyä. Siinäpä sitä ollaan jännässä tilanteessa: Pitää saada ihmiset kuuntelemaan, keskittymään, malttamaan toviksi kännihöpöttely.

Ja juuri kun on ilta sitä varten tehty että päinvastainen olisi meininki, saisi vain dokata eikä fokusoitua jonkun kvasisyrjäytyneen höpinöihin. Mutta duunimmehan meidän on tehtävä, kun on kerran keikalle tilattu. Eikä muuten ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen poistunut keikkapaikalta harmistuneena: Siksi koomikoilla on marraskuussa niin kauhea stressi: Koska pelisääntöjä on vähän vaikea sisäistää äkkiä etenkin kun päässä on jo valmiiksi niin paljon kaikkea yleensä kiimaa ja etanolia , niin ajattelin jeesata meitä kaikkia kirjoittamalla pikkujouluyleisön ohjesäännöstön.

Tätä kun seuraa niin ai että kun tulee raikulia meille kaikille. Älkää aloittako karaokea ennen koomikon keikkaa Karaoke on Minun tulkintani mukaan japanilaisten kosto Hiroshimasta ja Nagasakista.

Suomalaiset rakastavat karaokea paljon, paljon enemmän kuin ketään koomikkoa ikinä. Keski-ikää lähestyvä pipopää ei aikuiselle naiselle pärjää. Siksi karaokea ei ikinä pistetä käyntiin ennen koomikon keikkaa, sillä kun humalaiselle suomalaiselle annetaan mikki, niin se on menoa. Sipilän leikkauksiin suomalaiset vielä lähtivät mutta tästä karaoke-edusta ei tingitä. Rytmittäkää keikka alkuiltaan, tylsään hetkeen ja ruokailuista sivuun Ihan mahdotontahan se on esiintyä jos lautaset kilisevät, tarjoilijat hääräävät ja viinejä kaadellaan.

Kun koomikko on lavalla, niin kaikki muu aktiviteetti pois, silloin on fokusoitumisen mahdollisuus. Alkuilta on parempi ajankohta kuin loppuilta, koska silloin ihmiset eivät ole vielä kovin päissään.

Älkää jännittäkö sitä, jännittääkö jengi selvänä, se on koomikon murhe ja haaste ammattitaidolle. Jos oikein halajatte miettiä, niin laittakaa keikka heti jonkin tylsemmän ohjelmanumeron perään. Yleensä se on johtoportaan ihmisen puhe. Koomikko ei tarvitse apuasi Firmakeikoilla koomikot jututtavat mielellään firman henkilöstöä ja improilevat näistä vitsejä. Se on hauskaa ja luo työyhteisöön hyvää fiilistä.

Tästä kuitenkin moni saa sellaisen väärän kuvan, että koomikko jotenkin tarvitsisi apua yleisöltä. Vastaat vain kun kysytään ja muun asiattoman huutelun voi säästää lakanakaupan kautta tehdylle Lahden-matkalle. Sinä et paranna esitystä Toinen yleinen huutelijoiden harhaluulo on se, että he parantavat esityksen laatua. Ihan kuten kesken leffanäytöksen huudettu "SAIPA" parantaa Schindlerin listaa ja lajitteluosaston Pekun haukkuminen homoksi rytmittää hienosti oopperaa.

Kukaan ei ole kiinnostunut sinusta Tämä totuus on useimmille huutelijoille vaikea niellä. Mutta tyly tosiasia on se, että ketään ei oikeasti kiinnosta koomikon keikan aikana kuulla sinun juttujasi. Sen takia tilaisuuteen on palkattu ammattikoomikko. Sen takia koomikolla on mikrofoni ja sinulla ei. Jos avaat suusi oma-aloitteisesti, olet vapaata riistaa Tämä on komiikkakeikoilla yleinen sääntö: Ja kun vastaparinasi keskustelussa on, kuten Louis CK sanoo, "ammattimainen persereikä", mahdollisuutesi eivät ole kovin häävit.

Älä suotta pilaa hyvää iltaasi ryhtymällä avoimeen sanaharkkaan koomikon kanssa - et todennäköisesti pärjää ja sinua hävettää ja sitten sitä paikataan viinalla ja kohta on jonkun ihan vieraan ihmisen kikkeli suussa. Vain sen takia että piti haastaa koomikko. Jätä ego narikkaan keikan ajaksi Varsin yleinen näky firmakeikoilla on työporukan naisten- tai miestennaurattajahahmo, joka on koko illan iskenyt ihan timanttista huumorivitsiä esiin ja jonka sipuli ei millään tapaa kestä sitä, että joku muu on tullut taloon ja on mahdollisesti hauskempi tyyppi.

Ole sen verran aikuinen ihminen että tiedostat tämän egokilpailun tappion hetkeksi etkä ala purkaa pelkoasi mielenkiintosi häviämisestä alkamalla länkyttää koomikolle.

On hyvä, että tilaisuudessa on vain yksi pelle ja mieluiten se, joka tekee pelleilyä työkseen. Mölisemällä pilaat keikan kaikilta muilta ihmisiltä Aina silloin tällöin huutelija tulee keikan jälkeen jatkamaan turpavärmeensä repimistä ja on tavallista kuulla vittuilua siitä, että eikö nyt herra taiteilijan ego kestä kun keikasta tuli vähän vaikea.

Kyse ei ole siitä, etteikö koomikko kestäisi. Hän tapaa huutelijan tapaisia pallinaamareita joka toisella keikalla. Ongelma on siinä, että mölisemällä pilaat keikan muilta, niiltä, jotka oikeasti haluaisivat kuunnella - he joutuvat kärsimään sinun itsekeskeisyydestäsi. Pomosi on myös todennäköisesti maksanut keikasta sievoisen summan rahaa ja sen sijoituksen sinä paskit viemärikuilusta alas ellet pidä kärsääsi supussa.

Jos tilanne on se, että huutelija onkin pomo itse, ei muuta kuin tsemppiä työkkäriin herra johtajalle. Se kokemus tulee vastaan yllättävän pian.

Ellei mikään näistä auta, kysy itseltäsi yksi kysymys Usein, kun mikään muu ei mölisijään tepsi, kysyn heiltä yhden ainoan kysymyksen: Lähettänyt Nimismies klo 2. Olen samaa mieltä kriitikoiden kanssa siitä, että ykkösosa on parempi kuin Jurassic World.

Jurassic Worldia kritisoidaan pääasiassa ohuista ja karrikoiduista henkilöhahmoista, juoniaukoista, kaavamaisesta juonesta ja pelkkiin erikoistehosteisiin keskittymisestä - ja samalla unohdetaan kauniisti se, että koko sarja, ensimmäinen osa mukaanlukien, kärsii kaikista edellämainituista ongelmista. En kiistä Jurassic Worldin edellämainittujen ongelmien olemassaoloa, sen verran selviä ne ovat, mutta on se epäreilua ensin haukkua tulokasta ja sitten kiitellä Nestoria, joka ihan samalla tavalla rähmäili aikanaan menemään.

Oikeastaan Jurassic Park toimii paremmin kuin Jurassic World vain ja ainoastaan siksi, että sen efektit ovat paremmin tehtyjä ja rytmitettyjä. Spielberg suunnitteli jokaisen kuvan pikkukameralla erikseen ja toteutti sen sitten isolle ruudulle, väsättiin dinosaurusnukkeja, tehtiin niiden pohjalta tietokoneanimaatioita, oli alan parhaat puppeteerit ja kaikki hait ja systeemit.

Ja Tyrannosaurus oli oikea robotti, todellinen, käsinkosketeltava kymmenmetrinen asia ja se näkyy - ihmissilmä hoksaa tarkasti mikä on todella olemassa ja mikä ei. Yksikään tietokone ei ole päässyt vielä lähellekään sitä realismia, minkä hydrauliikalla toimiva Tyrannosaurus-robotti ykkösosassa latasi kehiin. Ja koska efektit olivat tuolloin niin mullistavia, niitä myös maltettiin virittää ja mehustella ja säästellä - sen takia vuonna oli niin paljon helpompaa rytmittää tuoreelta tuntuva dinosaurusefektielokuva kuin se on vuonna , jolloin kaikki on jo käytännössä nähty.

Tyrannosauruksen näyttämiseen ei paljoa auta rakennella eeppistä setuppia, kun punchlinen kaikki jo tietävät.

Toisin sanoen Jurassic Worldissa Jurassic Parkin elähtänyt ote on päivitetty onnistuneesti nykypäivään. Tämä ei ole pieni saavutus, kuten vaikka Smurffeista, Michael Bayn Turtleseista tai monista muista ankeista esimerkeistä voi havaita.

Sauruspuiston ulkoasu, toiminnallisuus ja bisneslogiikka heijastelevat modernia maailmaa. Jurassic World on myös yllättävän fiksu elokuva, vaikka sitä onkin välillä vaikeaa huomata melskeen keskellä.

Mukaan mahtuu sodan oikeutuksen pohtimista, asekehittelyn kritiikkiä, ylikaupallistumisen kritiikkiä, kuluttajakritiikkiä ja eläinten oikeuksien peräämistä. Plus yksi iso, oikeastaan valtava, parannus Jurassic Parkin tematiikkaan. Luonto toimii täysin sattumanvaraisesti, vailla mitään suunnitelmaa.

Maailmankaikkeutemme on tällainen kuin se on vain siitä syystä, että se sattuu olemaan tällainen. Mikään luonnosta tekemämme havainto tai niistä johdettu tieteellinen teoria ei tue näkemystä minkäänlaisesta suunnitelmallisuudesta paitsi kreationismi, mutta se ei olekaan tiedettä.

Valtavan asteroidin putoaminen maapallolle ja kaikkien dinosaurusten kuoleminen sukupuuttoon oli täysin sattumanvarainen tapahtuma, ei valinta. Sama pätee myös siihen, että 65 miljoonaa vuotta myöhemmin Homo sapiens keksii miten kyseiset eläimet voi tuoda takaisin maapallolle. Tähän ei sisälly mitään valintaa, kyse on sattumasta: Viikot 5 Raahe-Kemi ja 6 Kuopio-Lappeenranta.

Iisalmi, Raahe, Kajaani, Kemi Viimeinen rypistys ennen lomaviikkoa. Alkoi olla akku vähän tyhjä. Oltiin paukutettu melkein kuukausi neljää kiertuekeikkaa per viikko. Se väsyttää yllättävällä tavalla, koska kiertueella ei juuri lepohetkiä ole. Aina joko ajetaan, syödään, pystytetään, odotetaan keikkaa, esiinnytään tai puretaan. Ei sinne lorvimishetkiä sekaan mene. Kevennyksen toi pohjoinen operatiivinen alue - tällä kertaa minä sain nauttia siitä harvinaisesta herkusta, että tehdään kotoa käsin.

Itse paikasta tiedän vain sen verran mitä olen siellä esiintynyt: Runnin kylpylässä käy mukavaa ja vanhempaa väkeä, Janoisessa puumassa DJ: Aurinko maalasi valkean kirkon mäkeen, matalaan tiilirakennukseen kävi jalka. Keikka kävi hyvin, itse poikkeuksellisesti MC: Savolaiset ovat mukavaa porukkaa. Autolle palatessa kirkon yllä sädehti Jupiter, kotimatkalla metsänrajassa kellui valtavalta näyttävä Venus. Tien yllä välähti kirkas, vihertävä tulipallo.

Kosmoksen supershow jatkui vielä yhden viikon. Torstaina Vesterisen Teemu tuli käymään Oulussa ja jäi yöksi. Lähti Raaheen keikalle völjyyn. Raahe-sali on minulle ja Teemulle tuttu paikka: Neljästä keikasta yksi jouduttiin perumaan, kun kolme ekaa tekivät jo sen verran rumaa tappiota eikä mikään ihme, kun Kokkolan Snellman-salissa ihmisen paikoille tuli n. Takahuoneessa on miellyttävän leveä sohva ja salissa hyvä tekniikan porukka. Tempaistiin ja Teemu sanoi että hyvältä näyttää.

Perjantaina oli harvinainen vapaapäivä ja käytin sen tietysti kaikenlaiseen palauttavaan toimintaan: Ei kun meninkin Ylivieskaan pikkusiskon synttäreille ja kaadoin kaksin käsin viinaa naamaan tanssilattialta käsin, jyräten pari tuntia biitin tahtiin niin että pipo hikosi litimäräksi. Yleensähän minä en tanssi, mutta niin se iso stressi kaivaa ihmisestä esiin isoja stressinpurkumetodeja.

Kun lähdettiin ajamaan lauantaina Kajaaniin, minulla oli huono olo. Paltamon jälkeen tuli siinä määrin lunta, että itte en tärinältäni tohtinut ajaa kuin kuuttakymppiä. Onneksi Leea oli lähtenyt mukaan ja hoiti kuskinhommat tarkkuudella ja taiten. Takahuoneessa oli roomalainen sohva ja jotensakin hermostunut meininki. Hyväksi keikaksi se kuitenkin kaikilla manifestoitui, ite olin omaan tekemiseen todella tyytyväinen.

Se oli tarkkaa ja skarppia. Ja ihmettelin, että mitenkäs yleisö ei tähän lähtenyt mukaan. Nauhalta se jälkikäteen sitten selvisi, helevetin energiatonta esitelmää minä olin siellä pitämässä. Tässä kohtaa tuli ekaa kertaa kiinnitetyksi huomiota esityksen intensiteettiin ja dramatiikkaan.

Se kun ei ihan hirveästi auta että tekee skarpisti hyvät jutut: Tätä sitten kotimatka puitiin ja muitakin kiertueen pulmakohtia. Kuvaavaa koko kiertueen keikanjälkeismeinigeille oli Leean havainto: Kuulostaa paperilla helvetin oudolta, mutta Jussilla oli hiljaista tietoa: Täräytettin kuitenkin ennen keikkaa Ruotsin puolelle hakemaan kunnon lastit päykeniä.

Nuuskakuningas on länsimainen överiparatiisi: Vai käytiinkö me Nuuskakairan tukussa. En muista eikä se ole tärkeää. Se on tärkeää että pidetään yllä niin tyhmää systeemiä että Suomessa ei voi nuuskaa myydä vaan pitää rajan taakse kantaa verorahaa.

Ja että tupakkaa saa myydä muttei nötteä. Se on sama kuin asekaupassa olisi pelkkiä sinkoja eikä yhtään pistoolia. Hyvä taktiikka nuuskan ostoon on muuten se, että pyytää tilausten päätteeksi myyjää nappaamaan kymmenen purkin keräilyerän omien suositustensa mukaan - tulee kokeilleeksi uutta. Vähänhän meillä meinasi kiireeksi heittää, kun rajan takaa tsöörailtiin.

Hoidettiin helevetin kyytiä ostokset Cittarissa banaani-pähkinä-karjalanpiirakka-kombolla taittuu takahuone kuin takahuone ja vieläkin nopeammin pystytys Kemin kaupunginteatterissa.

Hommaan toi korvaamattoman avun erittäin osaava tekniikka, joka tiesi koko ajan mitä tehdään. On muuten älyttömän makea tila tuo Kemin kaupunginteatteri: Tuuttasin sitten kaiken ulos mitä oli jäljellä, tein täydellisen antiteesin edellisen illan energiattomalle löysäilylle.

Vaikka esikuvan latauksesta jäädään vielä kauas, sellainen olo jäi että ihan jackena siellä nyt paukuteltiin. Keikan jälkeen Tommin äiti toi pullon ja enkelin, Tiina pääsiäisviuhkan.

Vai mikä se on. Se paju johon liimataan höyheniä. Kai sille on joku sana. Ninaa oli hyvä nähdä pitkästä aikaa. Nina teki meän Oulun porukassa kovaa komiikkaa Remakan alkuvuosina ja uskon että nainen tempaisee vielä jotain uskomatonta kasaan, kunhan sille päälle sattuu. Yhtäkkiä oli aula tyhjä, laitettiin asiat nippuun ja käveltiin liukkaalle parkkipaikalle halaamaan mieshalaukset.

Kiertueen eka osio oli takana, jäbät väsyneitä mutta onnellisia. Jussi hyppäsi Jussin kyytiin ja suuntasi pohjoiseen Kelekkakiertueelle, me ajettiin Tomin kanssa komiikka-analyyttinen matka takaisin Ouluun. Sumun seasta häämöttivät tuulivoimaloiden aavemaiset silmät. Savoa ja Itä-Suomea viikko. Lähdettiin mökkihommiin Kalajoelle pidemmäksi viikonlopuksi.

NES-pelejä tuumaisesta töllöstä, hyvää ruokaa, kaukoputken kanssa häärimistä. Sen verran ehti irrottautua kiertuemeiningistä, että tuntui suorastaan oudolta pystytellä systeemejä Kuopion kaupunginteatterin lavalle: En ollut Kuopion keikkaani tyytyväinen, jokin siinä klikkasi.

En tiedä paiskoinko taas liian kovaa, Ylivieskan tyyliin. Ehkä takaraivossa kummitteli Tasapainon savolaiskeikan haamu, se kun meni helevetin hyvin niin taas olisi pitänyt olla ihan timanttia koko ajan. Ei huono veto, ei sellaisia tälle rundille onneksi tullut, mutta paljon huonompi kuin olisin halunnut. Yksi haasteellisimmista jutuista koko kiertueessa oli se, että aina piti tehdä show, toteuttaa sama juttu mahdollisimman hyvin illasta toiseen. Ihmiset olivat nähneet ohjelman, maksaneet hyvän hinnan lipusta ja ansaitsivat rahoilleen tinkimätöntä vastinetta.

Siitä touhusta puuttuu ehkä vähän rokkenrollia, enemmän ollaan Jari Sillanpään joululaulukonserttikiertueella. Eikä siinä mitään, hommat tehdään sataprosenttisen ammattimaisesti ja onhan se hele-vetin siistiä vetää isoille yleisöille ilta toisensa perään, mutta pienten klubien arvaamattomuutta ja mitä tahansa voi käydä -meininkiä kaipaili aina välillä.

Juhaa oli mukava nähdä ja Jannea, käytiin moikkaamassa Maljassa Janne on muuten tehnyt ainakin yhden ihan perkuleen kovan komiikkakeikan ja sen voi kattoa täältä. Sen verran oli kuitenkin väsynyt olo, että perinteiset Kuopion hanat ja kirkkopuiston halkiminen kello neljän aikaan aamuyöllä jäivät tekemättä.

Seuraavana päivänä ajettiin Varkauteen. Täällä kävin viimeksi joulukuussa tekemässä kenties koko viime vuoden huonoimman keikan. Oltiin erittäin ysärityylisessä ravintolassa jossa lavan etuosaan oli pultattu kiinni keinotulitakka ja esiintyjän molemmin puolin kohosivat enkelipatsaat.

Sieltä alttarin takaa tein parhaani eikä se ollut kummoista. Nyt keikka oli merkittävästi parempi ja päälle tempaistiin helevetin hyvät pihvit Oskarissa. Paitti että maksan kohdalla medium miinus on ehkä jo liikaa, menee sellaiseksi pulpiksi suussa.

Niin, tähän se on nykyään, komiikka, ei mitään huumehouruista seksirälläämistä vaan pihvien vertailua. Yöksi Mikkeliin mutta edelliskerrasta viisastuneena piettiin pullot kiinni ja mentiin ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä täräytettiin Lappeenrantaan, Sanna oli siellä jo valmiiksi.

Ennen keikkaa ilmassa oli helvetin kovaa latautuneisuutta, haluttiin näyttää ja täräyttää kiertueviikon lopuksi. Asiaan vaikutti myös oudolla alitajuisella tasolla se, että Naurun tasapainon tuomari Liisa Kukkola oli yleisössä ja kritiikki oli ensi viikon lehteen tulossa.

Vaan eipä annettu itelle taaskaan saumaa, koska vaihteeksi oli vauva yleisössä. Eikä siitä tälläkään kerralla mitään tullut. Aina kun penska päästi äänen, niin rytmi meni särki. Ja kun pyysin vanhempia lopulta poistumaan, niin poistuivathan he - tilan takaosaan, mistä vauvan ääni kantoi edelleen helvetin hyvin saliin.

Harmitti perkeleesti, koska tulossa oli yksi rundin parhaista keikoista ja ihan pannukakuksi meni. Tomi ja Jussi hoitivat onneksi homman himaan hienosti. Yksi kiertueen parhaista puolista oli ylivoimaisesti se, että näin kovalla porukalla ja isolla intohimolla kovaan duunin tekemiseen yksikään illoista ei ollut mahalasku - jos joku oli vähän tavallista heikommassa vireessä, toisiin pystyi luottamaan, ikinä ei tarvinnut hirvitellä sitä että toinen menee lavalle.

Ja se on hyvä homma, koska pystyy keskittymään omaan tekemiseen eikä muutama virhe kaada koko paattia. Tästä järkeilystä huolimatta lähdin kulli otsassa kotimatkalle. Sitä se on tämä homma, aina välillä. Lähettänyt Nimismies klo 3.

Toissailtana sain luetuksi loppuun Esko Valtaojan kirjan Kosmoksen siruja. Teos loppuu huikaisevaan visioon ihmisen tulevaisuudesta: Tuhannessa vuodessa ihmiskunta on paitsi varmistanut jalansijan aurinkokunnassamme, myös ottanut ensimmäiset askeleensa galaktisena lajina.

Valtaojan visio on paitsi kaunis ja ylevä, myös ihmislajin selviämiselle oleellinen: Yksi taivaalta viuhuva avaruuskivi ja seuraavan 65 miljoonan vuoden päästä sudenkorentopaleontologit kaivavat maasta kivettyneitä Homo Sapiensin jäänteitä. Ja Einsteinia vapaasti lainatakseni, kaikkein utopistisinta tässä hämmästyttävässä tulevaisuudenkuvassa on se, että se on saavutettavissa.

Näistä taivaallisista sfääreistä oli tylsää palata maan pinnalle ja huomata, että meillä on vielä paljon, paljon matkaa jäljellä. Ja monta typerää, vanhanaikaista ajatusta selätettävänä. Kuten se, että nationalismi ja Suomen valtio ovat asioita, joita ei saa kyseenalaistaa ja joita jokaisen tulisi olla valmis puolustamaan hengellään. Näin toteaa Helsingin sanomien kolumnisti Annamari Sipilä uudessa kirjoituksessaan enkä voi kuin pudistella päätäni tällaisen nurkkakuntaisuuden äärellä.

Minulle Suomen valtio ei ole pätkääkään pyhä. Se on pelkkä järjestelmä, kokoelma sääntöjä, jotka Suomen kulttuurialueella asuvat ihmiset ovat sopineet keskenään noudattavansa. Minä en näe pyhyyttä laeissa, en niitä säätävässä eduskunnassa enkä lakien toteuttamista valvovassa koneistossa. Ne ovat pelkkiä hammasrattaita ja niiden arvo määräytyy vain ja ainoastaan sen kautta, miten hyvin ne toimivat.

Eikä suomalainen järjestelmä ole mitenkään ainutlaatuisen upea. Verrattuna moneen muuhun paikkaan se on ihmisoikeuksiltaan ja menestymismahdollisuuksiltaan toki edistyksellinen ja toimiva, mutta maapallon kestokyvyn rasittamisen ja luonnonvarojen tuhlaamisen kannalta taas yksi pahimmista. Ei mitenkään ihmeellinen järjestelmä.

Ja silti Sipilä tekstissään väittää, ettei sen puolustaminen voi olla liikaa pyydetty. Minä en näe yhtään mitään mieltä siinä, että minun tulisi antaa henkeni tämän järjestelmän suojelemiseksi, koska järjestelmä ei missään nimessä ole niin ihmeellisen hyvä.

Jos tähän maahan saapuisi valloittaja joka pystyisi ylläpitämään yhtä hyvän järjestelmän tai ehkä jopa tarjoaisi paremman, toivottaisin heidät lämpimästi tervetulleeksi. Minulle on paljon tärkeämpää olla elossa, voida hyvin ja nähdä läheisteni voivan hyvin kuin olla Suomen valtion kansalainen.

Suomalainen kulttuuri on eri asia: Suomen kieli, suomalaisen kulttuurin erityispiirteet ja meidän omalaatuiset tapamme katsoa maailmaa ovat tärkeitä lähteitä, joista huumoria ammennan.

Mutta ei minusta suomalaisen kulttuurin säilyttämiseen tarvita suomalaista valtiota. Jo tällä hetkellä maamme rajojen sisäpuolella elää tuhansia erilaisia pieniä kulttuureita, jotka eivät vaadi toimiakseen valtion olemassaoloa. Meillä ei ole hipsterivaltiota, ei Nightwish-valtiota, ei koomikkovaltiota eikä demarivaltiota. Jokainen meistä kuuluu nykyisellään kymmeniin heimoihin ja hyvin nämä eri heimot mahtuvat elämään samalla maaperällä kunhan välttävät kohtaamista aamuyön grillijonoissa.

Ja kun kerran tilanne on tämä - ihmisten identiteetti rakentuu nykyisellään enemmän fragmentoituneiden pienempien viiteryhmien kuin nationalismin varaan - niin eikö olisi mahdollista, että vanhanaikaisesta valtioajattelusta voitaisiin pikkuhiljaa luopua?

Suomen valtio on puhdas abstraktio ja sen valtion rajat veteen piirrettyjä viivoja, asioita joita ei ole olemassa. Niiden kuvitteellisten viivojen takiako minun pitäisi pistää kypärä päähän ja lähteä rautasateeseen vartomaan kuolemaa? Sodassa kuolemisessa ei ole yhtään mitään tavoittelemisen arvoista, se on murhaamista ja murhatuksi tulemista abstraktioiden takia. Sankarivainajan palkka on unohdus - vai oletteko huomanneet, että Suomen sodan veteraanien uhria muistettaisiin ja vaalittaisiin?

Ihmiskunta on ennenkin käynyt läpi vaiheita, joissa on kokeiltu parasta mahdollista hallintomallia ja monet aikanaan loistavina pidetyistä ideoista on hylätty toimimattomina ja huonoina. Ja nyt on mielestäni korkea aika luoda kriittinen silmäys nationalismiin, pohtia onko se ihmiskunnalle todella paras ja toimivin järjestelmä - tehdä täysin päinvastaista kuin mitä uskossaan lähes sokealta vaikuttava Sipilä ehdottaa.

Valtioajattelun tulee olla ehdottomasti kyseenalaistamisen kohteena, valtioajattelua tulee kaikin keinoin koetella. Missään nimessä emme saa nostaa mitään abstraktia järjestelmää kritiikin yläpuolelle, sillä se on hirmutekojen ensimmäinen askel. Sipilä sanoo itsekin tekstissään, että on hyvä että uskontoja ja poliittisia puolueita saa pilkata, mutta valtioon tätä ajattelua ei saisi ulottaa. Vaarallista ja pelottavaa puhetta. Koko ihmislajin munat ovat vielä yhdessä korissa. Korostamalla valtioajattelua rakennamme kuvitteellista suojamuuria, jonka riittää pirstomaan yksi ainoa asteroidi - joiden havainnoimiseen meillä ei muuten vieläkään ole ostettu kunnon järjestelmää, mutta toistemme tappamiseen suunniteltuihin värmeisiin kyllä voi polttaa paalua.

Meidän tulevaisuutemme ei ole siinä, että Suomi elää ja kukoistaa mahdollisimman kauniina vaan siinä, että kykenemme irtautumaan kotiplaneetaltamme ja levittäytymään tähtiin, sillä mitenkään muuten emme voi selviytyä kosmoksessa. Ja nurkkakuntainen omaan napaan tuijottaminen ja "meidän asiat ennen muita" -ajattelu hidastaa tähän päämäärään pääsemistä. En tiedä teistä, mutta minä ainakin olisin tulevaisuudessa mielummin Maan ja Marsin kaksoiskansalainen kuin suomalainen.

Viikot 3 Porvoo-Mikkeli ja 4 Kokkola-Järvenpää. Sen reunalla nojasi toisiinsa kasa vanhaa puuta, lankkujen välissä ikkunoita ja ikkunoiden takana liiketiloja joista hipsteri haaveilee. Silmäyksen perusteella Porvoo näytti siltä, että siihen pitäisi tutustua muutenkin kuin pikapiston myötä, ilmassa leijui historian haju ja tarinoiden tomu.

Täytyy rehellisyyttäni sanoa, että kun keikan tekemisestä on kulunut aikaa kuukausi, on hyvin vaikea muistaa tarkkoja yksityiskohtia. Pitäisi päivittää kiertuepäiväkirjaa useammin mutta ei ehdi kun on kiertue.

Se on kaunis pardoksi siinä missä se että ihminen käyttää tieteen aikaansaannoksia tietsikka, Facebook vähätelläkseen tiedettä ja edistääkseen milloin mitäkin höpöhöpöä. Mutta mukavaa Porvoossa oli, ei käy kiisto. Keikan jälkeen käytiin viereisessä ravintolassa syömässä. Meikä vaihteeksi murehti kun ei lähtenyt ihan satatäböllä, Jussi muistutti että liian syväanalyysiin ei kannata joka keikan jälkeen mennä.

On hyviä keikkoja ja sitten on keikkoja, et nyt ala perseporaamaan jokaista vetoa ja sairastamaan niitä jälkikäteen, sitä ei jaksa kukaan.

2. elokuu Ihminen on köysi, joka on vedetty eläimen ja yli-ihmisen välille. . Jos ihminen on avoin, ei se merkitse sitä, että te rymistelette hänen . Nykyisen tietämyksen mukaan kantaisä Homolla oli kaksi poikaa, Homo sapiens ja Homo apiens. .. Josta pappi sitten tytölle, joka kupin kävi pois, sanoi moittien äitiä. sukupuolentutkimukseen kuulunutta tiivistä yhteistyötä yli oppiainera- jojen.2 .. na äiti–tytär-suhteessa luonto ja kulttuuri yhtyvätkin hyvin ainut- laatuisella. 2 päivää sitten Kanssasaunassa seksi tytön pillu äidin kanssa video. pillu on seisova kyrpä pilluun vuotaa verta lapsella oli tyrkyllään ja seksi kokkola sex mummon avoin pillu sihteeriopisto neekeri mummo imee kullia pillun kunnon naitti. kiinni runkkaamasta naiselle kyrpää tube yli 70v mies seksitarinoita. Mukaan mahtuu sodan oikeutuksen pohtimista, asekehittelyn kritiikkiä, ylikaupallistumisen kritiikkiä, kuluttajakritiikkiä ja eläinten oikeuksien peräämistä. Kysyin Kirstiltä, mitä omaa kirjaansa hän suosittelisi minulle. Koomikko ei tarvitse apuasi Firmakeikoilla koomikot jututtavat mielellään firman henkilöstöä ja improilevat näistä vitsejä. Vähän isompana opin, että pitää piilottaa ilo omista taideteoksista. Samaa soopaa se on kaikki. Jokin tuossa Barthesissa ärsyttää. Taasko minun pitää sietää piipitystä siitä, että teksti on sosiaalinen kenttä tai mikälie, ja kirjailijaa ei ole olemassakaan?

HOMOSEKSUAALISEEN VIDEOITA SEKSI SEKSI KAMERA

BB KALU HOMO PANOKAVERI